sunnuntai 24. elokuuta 2014

Punaherukkakuppikakut

  Näin syksyn pikkuhiljaa tullessa on pihan pensaiden marjasato parhaimmillaan. Herukkapensaat notkuvat marjoista ja niitä tekisi mieli syödä välillä muussakin kuin marjapiirakassa. Löysinkin netistä selailemalla kivan ohjeen, jota vähän muuntelin. Tässä on parempi versio marjapiirakasta, jota voi toki muunnella mielensä mukaan.



Tarvitset:
2 dl intiaanisokeria (tai fariinisokeria)
2 kananmunaa
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
3 dl punaherukoita

Päälle:
200 g vaniljatuorejuustoa
nonparelleja

  Sekoita intiaanisokeri ja kananmunat puuhaarukalla. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa astiassa. Lisää sokerin ja kananmunan sekaan kuivat aineet, voisula, maito sekä marjat. Sekoita huolella mutta älä vatkaa turhaan.
  Laita muffinipellille vuoat ja laita vuokiin noin puolet taikinaa. Jos et omista muffinipeltiä, kannattaa käyttää amerikkalaisia muffinivuokia, koska ne ovat jämäkämpiä kuin tavalliset muffinivuoat
  Paista 200 asteisen uunin keskitasossa noin 15 minuuttia. Anna kuppikakkujen jäähtyä kunnolla, ennenkuin kuorrutat ne. Vatkaa tuorejuusto vähän 'juoksevammaksi' ja laita se pursotinpussiin. Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle, lisää nonparellit ja tarjoa heti. Kuorruta vain ne kuppikakut, jotka aiot syödä/tarjota.

Vinkki! Voit tehdä myös oikean kuorrutteen kuppikakkujen päälle, tarvitset 5 dl tomusokeria, 50 g suolatonta voita huoneenlämpöisenä sekä 125 g maustamatonta tuorejuustoa. Vatkaa kaikki ainekset keskenään ja pursota kuppikakkujen päälle.


2 kommenttia:

  1. Nam, täytyypä kokeilla tota ohjetta.. ;D Teetkö muuten siitä ilman satulaa jutusta postausta vai saitko ees siitä kuvia, jos sait kuvia siitä niin tee ees ihmeessä niistä kuvapostaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanu kuvaajaa ja en mennyt ilman satulaa, mutta suunnitelmissa olis tällä viikolla mennä :). Ja yritän värvätä jonku kuvaamaan ;)

      Poista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)