sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Syksy + kamera = ?

  Moi! Perjantaina lähdin tallille koska minulla oli vuokraus. Viivi oli kuitenkin samana päivänä rokotettu ja kai raspattu myös joten sillä ei voinut ratsastaa. Sain vähän niinkuin korvaavaksi ratsuksi suomenhevostamma Pollen.
  Polle on sellainen perusputte, alussa se ei kuunnellut pidätettä juuri ollenkaan ja jossain vaiheessa kuunteli ihan kohtalaisesti. Lopputunnista pidätteet menivät tosi huonosti läpi. Mutta ei siitä sen enempää, mennään vaan nyt siihen aiheeseen mistä mun pitikin tulla kertomaan.

Postauksen kuvitukseksi sopii erinomaisesti kuvat perjantailta.
   Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, ei kuvan laatu ole kummoinen. Syksyn myötä tulee pimeys. Ei niin hyvän kameran ja amatöörikuvaajan yhdistelmä ei ole paras mahdollinen. Nyt ei ole kyse siitä, etteikö minun kuvaajat osaisi kuvata, vaan siitä etten osaa vaihtaa kamerassa asetuksia niin että sillä saisi hyviä kuvia.
  Kuvaan yleensä kameran P tai M asetuksella. P:llä kuvatessa maneesissa laitan suljinajaksi yleensä jotain 1/13 ja 1/20 väliltä. Yllä olevan kuvan suljinaika oli 1/15. Pienemmällä suljinajalla kuvaamalla kuvista tulee niin pimeitä, ettei mun kuvanmuokkausohjelmat pysty valottamaan niitä niin, että kuvista saisi jotain selvää. Pidemmällä suljinajalla kuvat olisivat valoisia, mutta voin vannoa että kuva ehtii heilahtaa.


  Yllä oleva kuva on muokattu Picmonkeyssä. En jaksanut alkaa vääntämään valoisuuden ym kanssa vaan painoin "Auto adjust" nappulaa. Kuvassa on ihan hyvä valoisuus, siitä saa hyvin selvää mutta... Kuva on todella huonolaatuinen. Oikein harmittaa, koska olisi intoa postata ratsastuksesta mutta kuvien huonosta laadusta johtuen en teekkään postausta ratsastuksesta.

  Onko kellään samoja ongelmia tai osaako joku neuvoa miten saisin otettua parempilaatuisia kuvia? Haluan vielä korostaa, että kuvien huono laatu ei missään tapauksessa johdu kuvaajista vaan minusta kun en osaa asetuksia muuttaa.


Nähdään toivottavasti pian vähän iloisemmissa merkeissä!

4 kommenttia:

  1. Moikka! Olen blogin uusi lukija, että ihan tiedoksi vain niin jos kiinnostaa sait eilen uuden lukijan. Et maininnut millä kameralla kuvaat, mutta jos kuvaat Canonin järkkärillä voit ottaa kuvat urheilukuvauksella ja ISO asetusta säätämällä kuvista saa joko hämärämpiä tai valoisempia. Voit vaikka joskus mennä ihan itse kuvaamaan vaikka ratsastustuntia, kun muutenkin ilmeisesti ratsastuskoulussa vuokraat/hoidat Lucea ja Viiviä(?) ja säädellä siinä samalla asetuksia. Itsekkään en ole kauhean hyvä kameran asetuksien kanssa, mutta toivottavasti tästä oli edes jotain apua.

    hevoshullunblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaan itseasiassa Sonyn järkkärillä jossa ei ole urheilukuvausta. Täytyypi mennä tallille kuvaamaan muiden tuntia niin saan vähän vaihdella kameran asetuksia itse, kun nyt vaan säädän muutamia asetuksia ihan summanmutikassa ja aina ne ei ihan onnistu... :D

      Poista
  2. Kiva postaus♥♡♥

    VastaaPoista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)