keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Pukkikone

  Hevostammat on ehkä maailman ärsyttävin asia silloin kun ne on kiimassa. Viivi kuuluu näihin vaikeisiin olentoihin... Miksei kiimassa olevan tamman otsaan voisi liimata tarraa, jossa lukee 'hengenvaara'? Jokatapauksessa nousin Viivin selkään ja aika pian huomasin, että nyt saattaa olla ensimmäinen kerta kun tamman selästä putoan. Varmuuden vuoksi kesken ratsastuksen lähdin hakemaan turvaliiviä, jos vaikka sattuisin suistumaan satulasta. Onneksi näin ei käynyt.

kännykkälaatu :/

  Perjantaina olin siis pitkästä aikaa ratsastamassa Viivillä ja olikin kivaa päästä sen selkään pitkästä aikaa! Tallille tullessani olin jo ihan litimärkä matkasta tallille, ja sitten piti vielä hakea hevosia sisälle ulkoa. Ei siinä muuta kuin vaihdoin kastuneen takin sadetakkiin ja vedin kumpparit paremmin jalkaan. Viivi tuli onneksi ihan helposti sisälle.
  Onnekseni huomasin etten ollut ainoa märkä, vaan ilman loimea ulkoillut Viiviponikin valui vettä. Hikiviilan ja pyyhkeen avulla sain sitä kuivattua niin että pääsin harjaamaan karvat ojennukseen. Varustin ponin ihan rauhassa. Silti jouduin laittamaan märän kypärän päähän koska se ei ollut ehtinyt kuivua...


  Maneesille päästyäni talutin Viiviä hetken ympäri maneesia ja nousin selkään. Annoin tamman kävellä pitkin ohjin ja ihmetellä mm. maneesin katossa räpistelevää lintua. Pikkuhiljaa aloin kerätä ohjaa tuntumalle. Viivi myötäsi hyvin vasempaan kierrokseen, muttei oikeaan. Olin tyytyväinen.
  Sitten päätin alkaa ravaamaan, mutta Viivi olikin eri mieltä. Tässä vaiheessa olin lentää satulasta. Viivi ei halunnut liikkua eteen eikä taaksepäin, kääntymisestä puhumattakaan. Jokaisesta rapnan näpäytyksestä sain vastaukseksi pukin ja irvistelevän hevosen, mutta edelleen seisoimme keskellä maneesia. Tässä vaiheessa hain turvaliivin, kaiken varalta. Nyt uskalsin näpäyttää raipalla vähän enemmän kun ei enää pelottanut putoaminen.


  Sain Viivin liikkumaan jotenkuten eteenpäin, kyllähän se ravasi suoralla uralla mutta kääntymisestä ei tamma pitänyt, pukitti vain. Olin tyytyväinen jos sain Viivin ravaamaan, sillä se ei selvästikään pitänyt siitä ja mateli miten sattui. Mulle se oli siinä vaiheessa ihan sama, että mitä vauhtia se liikkuu mutta eteenpäin on mentävä.
  Tästä eteenpäin liikkumisesta ja ympyrälle kääntymisestä pidettiin jonkinasteinen tahtojen taisto, jonka minä lopulta voitin ja tamma alistui kohtaloonsa. Yhtäkkiä Viivi alkoi kuitenkin toimimaan, se liikkui mielummin eteen- kuin taaksepäin ja vielä ihan reippaasti (!). Uskalsin jopa nostaa laukan, jota olin alussa vähän epäillyt että uskallanko ilman että putoan. Viivi laukkasi mielellään ympäri maneesia, ei kovaa vaan sopivaa vauhtia, kunhan vain itse muistin ratsastaa kevyessä istunnassa.


  Pientä myötäämisen poikasta alkoi näkyä ja Viivi näytti paljon tyytyväisemältä kuin alkutunnista, joten päätin lopetella. Annoin tammalle pitkät ohjat ja ravailin jonkin aikaa kevyttä ravia maneesia ympäri. Kun tulin alas selästä, Viivi näytti enemmän omalta itseltään ja seurasi minua mielellään kun vielä talutin sitä hetkisen.

Kiitos kuvista Janina!

1 kommentti:

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)