sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Peräänantoa ja könötystä

  Helouu! Perjantaina olin (taas) vuokraamassa Viiviä. Janina lupautui kuvaamaan, joten kaikki kuvat ovat hänen otoksiaan. Janina otti myös pari videopätkää mutta mulla ei nyt ole niitä, joten tyydytään pelkkiin kuviin. Saatiin Viivistä käytävälläkin pari kivaa kuvaa, se on vaan niin helppo kuvattava kun korvat on aina hörössä :). Mutta hei, eiköhän mennä itse postauksen pariin?


Miks mun hiukset näyttää tässä kuvassa ihan vihreiltä?

  Harjasin Viivin ihan rauhassa, mutta sitten saatiinkin kavereiden kanssa muuta tekemistä ja mentiin irtojuoksuttamaan tallin shettistammaa Lenitaa. Luvattiin tallin omistajalle hoitaa sen liikutus, mutta koska kukaan ei halunnut ratsastaa Lenitalla, päätettiin yhdessä tallin omistajan kanssa irtojuoksuttaa sitä. Lenita on kyllä ihan superhauska juoksutettava ja saatiinkin kulutettua sen kanssa lähemmäs puoli tuntia. Ja sen jälkeen kiireellä varustamaan päivän ratsuja että ehditään ratsastamaan...


  Maneesiin tultaessa nousin heti selkään ja mittailin jalustimet ja kiristin satulavyön sopivaksi. Tällä kertaa Viivi ei tuntunut liian energiseltä, joten alkukäyntejä mennessä ajattelin ratsastaa vähän siirtymisiä. Pitkähköjen alkukäyntien jälkeen ratsastin hetken ohjat tuntumalla käynnissä, ennenkuin aloin ravaamaan. Ravasin ensin vain pitkillä sivuilla harjoitusravissa, ja kävelin päädyissä ympyrät. Aloin kohta keventelemään ja ratsastin (niinkuin aina) hetken pitkin ohjin, koska Viivi aina yskii muutaman kerran kun aletaan ravaamaan.
  Aloin keräämään ohjia tuntumalle ja ratsastamaan ympyröitä yms. Heitin aika pian raipan pois, kun Viivi oli kuitenkin aika energisellä tuulella... Yritin vain keskittyä Viivin peräänantoon, ja sainkin muutamia tosi hyviä pätkiä! Omaan istuntaan en oikein ehtinyt keskittyä ollenkaan vaikka se olikim vähän niikuin mun uudenvuodenlupaus :D.


Heppa edustaa mut kuskin asennossa olis aika paljon parantamisen varaa!
  Ravaamisen jälkeen otin muutamia laukannostoja, mutta kun kaksi muuta ratsukkoa halusi laukata uraa pitkin, päätin sitten kävellä uran sisäpuolella ja tehdä ravissa voltteja. Päätös osoittautuikin hyväksi, sillä Viivi keräsi vähän kierroksia ympärillä laukkaavista hevosista eikä millään halunnut keskittyä. Kun ura vapautui 'minun käyttööni' otin laukannostoja pitkille sivuille. Tein vähän vuorotellen myötä- ja vastalaukannostoja, ja Viivi nosti laukat hyvin.
  Laukkasin sitten vielä hetken uraa pitkin molempiin suuntiin, ennenkuin aloin lopettelemaan ja ravaamaan loppuraveja.


Hmm... oiskohan tää jostain laukannostosta?
  Pääpiirteittäin meni tosi hyvin, mutta Viivi oli ehkä vieläkin vähän liian reipas. Ehkä se vielä tasoittuu kun pääsee taas tunneille, mutta perjantaina oli jo selvästi hillitympää menoa kuin edellisellä kerralla. Nyt vaan täytyy panostaa ratsastajan istuntaan niin näytetään vielä ihan kouluratsukolta joskus ;)

5 kommenttia:

  1. Aww löysinpäs kerrankin kivan blogin ♥ Aivan pakko kehaista, että ihana ulkoasu ja vaikuttaa muutenkin kivalta ja ihan aktiiviselta, mitä nyt luin tuossa pari postausta. :) Kiva heppa toi viivi, ainakin vaikuttaa siltä, toki en voi tietää kun olen täällä ruudun toisella puolella! Sanoit postauksessa, että viivi yskii aina kun aloitat ravaamisen tai jotain sinneppäin, onko tammalla jokin syy siihen? onko tullut selvitettyä että jos esim. pölyallergia, tai yskä tms.?
    Ja kannattaa tosissaan kiinnittää huomiota istuntaan, parantaa reilusti suoritusta! Ite oon kokonu vähän saman, että kun yritti löytää sen peräänannon niin könötys, on ihan apua perusratsastuksessa ja peräänannossakin että ei ole siellä selässä miten sattuu :D Ootko kokeillu jotain istunta harjoituksia? Ilmanjalustimia menoa ja keskittymistä ihan istuntaan? Itellä nää on ainaki auttanu! ;)
    Täytyykin lukea noi ylä sivut, kun kiinnostuin nyt tästä blogista vähän enemmänkin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua miten sekava mun kommentti on, toivottavasti tajusit mitä siinä selitän :D

      Poista
    2. Kiitti kivasta kommentista! Viivi yskii sieraimiin mennyttä pölyä/räkää tms, mikä on mun mielestä ihan normaalia että sitä maneesissa varsinkin hevosen nenään vähän menee. En oo kokeillu mitään istuntaharjoituksia, mutta varmaan täytyy kokeilla! Itse en kyllä yhtään tykkää mennä ilman jalustimia mutta ehkä mä jotain muuta keksin, kun tuo mun istunta on aika kamalaa :DD

      Poista
  2. Moikka! Joskus kysyit mitä voisit tehdä seuraavalla vuokrauskerralla, niin tosta postauksesta voisi olla jotain apua :)

    http://hevoshullunblog.blogspot.fi/2015/01/mita-tehda-silealla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti linkistä, taidan käydä katsomassa jos sieltä löytyisi jotain kivaa :)

      Poista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)