tiistai 19. toukokuuta 2015

Maanantai tallilla

  Tässä teille muutama kuva maanantailta, kun olin siskon kanssa ratsastamassa. Sain tosi kivoja kuvia laumastakin, kun käytiin hakemassa Viivi ja Polkka sisälle. Niistä lisää luvassa valokuvausblogin puolella! Ajattelin kuvata jonkin näköisen "päiväni tallilla" kuvapostauksen, mutta kun tultiin ratsastamasta, ei otettu yhden yhtä kuvaa. Ihan sama, antaa mennä näin, nauttikaa :)

Tallille saavuttiin noin varttia vaille neljä.

Kamera esille ja kaakit sisään

Ihanaa, puihin tulee lehdet!

Ruokatauko


  Viba pääsi maistelemaan ensimmäisiä kertoja tänä keväänä tuoretta ruohoa. Heppa oli ihan kuin taivaassa, niin onnellisen näköisenä se nyhti kolmen millin mittaisia heiniä maasta. Hassu ♥ Ruokatauko kesti ehkä sen viisi minuuttia, halusin päästä nopeasti ratsastamaan, joten Viiviäkin piti alkaa harjata.


Heppa kuntoon ja menoksi

Selässä!

 
  Kentän pohja on nyt vihdoin saatu lanattua, ai että kuinka hyvä siinä oli ratsastaa! Päältä ihan kuiva ja alempaa vähän kostea pohja ei ollut enää kovin raskas, mutta ei onneksi pölissytkään pahemmin. Vaikka satoi, oli pakko ratsastaa kentällä koska pohja oli kerrankin sellainen, että siinä olisi voinut tehdä vaikka mitä.

happyface


 


  Voi Blogger minkä teit taas kuvien laadulle :/. Ei sillä, etteikö ratsastuskuvat olisivat olleet valmiiksi huonolaatuisia liian suuren ISO arvon takia, mutta Blogger kyllä pilasi kuvat täysin :(. Kaipa noista pikselimössökuvista jotain selvää saa, Vipatsu oli tosi huippu ratsastaa! Laukassakin heppa toimi ihan ookoosti, mutta ravi oli tällä kertaa päivän paras askellaji. En tehnyt mitään ihmeellistä koko ratsastuksen aikana, kunhan taivuttelin ympyröillä ja vaan ratsastelin.

2 kommenttia:

  1. Tais ISO arvo jäädä vähän isoks...Ups! No mut ei se haittaa iha ookoosti ne kuvat kuitenki onnistu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ens kerralla pitää muistaa pienentää sitä ni saa parempia kuvia :))

      Poista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)