keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kisajännitystä

Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen

  Elämäni ensimmäiset koulukilpailut ovat 27.9. Jännittää jo nyt vähän todella paljon. Viivi on ollut viime aikoina ihan hyvä ratsastaa, joten se ei jännitä saanko sen kulkemaan radalla nätisti. Menen kuitenkin helpon C:n, joten ei haittaa vaikka oikea muoto puuttuisi.
  Kannukset jännittää, ehkä vähän pelottaakin. Yhdellä ratsastuskerralla Viivi ei voi sietää kannuksia, vain hyppii ja pukittelee vaikka kannukset vain hipaisevat sen kylkiä. Toisella kertaa se ei ole moksiskaan vaan antaa minun ihan normaalisti antaa pohjetta. Tarkoittaako tämä sitä, että Viivi on nyt tottunut kannuksiin, vai oliko sillä vain hyvä päivä? Jos sillä oli maanantaina hyvä päivä ja se sieti kannuksia, voiko olla että kisapäivänä kaikki kiukuttaa eikä kannuksiakaan voi taas sietää?


  Onneksi voin luottaa siihen, että minulla on paras mahdollinen valmentaja, tsemppari ja motivoija, joka tuntee sekä minut että Viivin niin hyvin, ettei parempaa "valmentajaa" voisi toivoakaan. Minulla on paras mahdollinen ratsu, hevonen, jota kutsutaan automaatiksi mutta joka ei silti ole automaatti. Viivi antaa virheitä anteeksi, mutta ilmoittaa kyllä selvästi kun teen jotain väärin. Onneksi minulla on kaikki ystävät ja muut läheiset, jotka auttavat ja kannustavat. Jos kisamenestys olisi pelkästään hyvistä taustajoukoista kiinni, olisin satavarmasti voittaja.


  Vaikka en voittaisi, tai pääsisi edes luokastani läpi, voin silti ylpeänä kertoa ensimmäisistä koulukilpailuistani. Vaikka olin aluksi epäileväinen ja peloissani, jaksan silti edelleen yrittää, jokin kannustaa minua yrittämään uudelleen, parantamaan, yrittämään parhaansa. Se on kannustaja, joka saa minut tavoittelemaan jotakin, se tietää että pystyn siihen niin kauan kuin vain jaksan uskoa. Sitä kutsutaan voitontahdoksi. Kun on voitontahtoa, sisukkuutta ja tarpeeksi itseluottamusta, ei voi hävitä.


Ei pidä ylpeillä sillä, ettei ole koskaan kaatunut, vaan sillä, kuinka on aina noussut ylös ja jatkanut matkaa. Jos kilpailut menevät penkin alle, ei tarvitse lannistua, vaan yrittää uudelleen. Sanonta lahjattomat harjoittelee ei pidä paikkaansa. Jos ei harjoittele, ei voi pärjätä. Siksi minä harjoittelen, epäonnistumisen jälkeen yritän uudelleen ja iloitsen pienimmästäkin onnistumisesta.

2 kommenttia:

  1. Pystyn jotenkin niin samaistumaan tekstiisi paitsi tuohon "yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen" jos ei yritä ei voi myöskään onnistua tai epäonnistua eikös se niin ole? Hieno teksti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tuon lauseen luin joskus jostain enkä oo aikoihin mitään noin "positiivista" lausetta löytänyt :D

      Poista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)