keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Unohdin keskikäynnin

Otsikko kertoo kaiken olennaisen :D

  Oon istunut kohta tunnin tässä koneen ääressä ja tuijottanut Bloggerin tyhjää tekstikenttää. Päätin kirjoittaa viikonloppuisista koulukilpailuista jotain. En oikein tiedä, mitä pitäisi kirjoittaa kisoista jotka menivät samaan aikaan hyvin ja huonosti. Oon tyytyväinen ja ylpeä itsestäni mutta en kuitenkaan ole tyytyväinen. Monimutkaista.

  Jos aloitetaan vaikka ihan kisapäivän alusta. Pyöräilin tallille aamulla kahdeksan maissa. Matkalla oli pakko pysähtyä ottamaan aamuisesta maisemasta pari kuvaa (klik). Maltoin lopulta jatkaa matkaa tallille, jossa odottikin yön sisällä nukkunut hevonen. Viivi oli karsinassa nukutun yön jäljiltä puhdas, joten harjaamisessa ei kestänyt kauaa. Suihkautin häntäänkin vähän selvitysainetta ja selvitin kaikki takut, jotta hevonen näyttäisi mahdollisimman siistiltä edes jostain kohtaa. Viivin kaula ja harja ovat ihan pihkassa enkä saa pihkaa millään irti. Onneksi tuo ei nyt oman tallin harjoituskilpailuissa niin haittaa, mutta onhan se ruman näköinen.
  Ennen Viivin ensimmäistä starttia se sai varusteet päälle ja ensimmäinen ratsastaja meni verkkailemaan. Kävin vaihtamassa päälle vaaleat housut ja kisatakin ja laitoin saappaatkin jo jalkaan. Istahdin verryttelykentän laidalle katsomaan jo verrytteleviä ratsukoita. Kun Viivin ensimmäinen ratsastaja tuli radalta, kävin hakemassa kypärän päähän ja nousin hevosen selkään.

  Viivi ei ollut hyvä ratsastaa. Sen ensimmäinen ratsastaja kertoi Viivin olevan laiska. Huomasin, se ei pelkästään tuntunut laiskalta vaan myös näytti. Sain avukseni pitkän raipan ja yritin ratsastaa Viivin avuille. Taivuttelin tammaa ravissa ja tein laukannostoja, välillä kävelin. Viivi alkoi rentoutua ja tuntua ihan hyvältä, se liikkui jo vähän oma-aloitteisemmin eteen. Kunnes nostin laukan. Seurasi pukki, toinen, kolmas, neljäs. Sinne meni se rentous, eteenpäinpyrkimys ei sentään kadonnut. Noh, ei muuta kuin vielä vähän taivuttelua käynnissä ja ravissa, ennenkuin mut kuulutettiin valmistautumaan ja kohta radalle.

  Vähän hassu myöntää, mutta maneesiin mennessä mä jännitin. Kotitallilla, harjoituskilpailuissa, luokassa helppo C. Sain kuitenkin unohdettua jännityksen, mutta se oli jo ehtinyt tarttua Viiviin. Se katseli milloin mitäkin, kulmaa, katsomoa, tuomaripäätyä ja kulki jännittyneenä, ei halunnut rentoutua. Ja olimme tutussa maneesissa, paikassa, jossa Viivi on käynyt about miljoona kertaa. En voi syyttää kuin itseäni ja uutta tilannetta.


  Sain lähtömerkin, ravasin vielä yhden ympyrän ja lähestyin alkutervehdykseen. Jatkoimme oikealle ja lävistäjälle askeleenpidennykseen. Tässä kohtaa pöytäkirjassa lukee "hyvä pidennys". Radan parhaat pisteet saatiin ensimmäisestä laukannostosta ja kaksi pääty-ympyräkierrosta laukassa. Kummastakin tuli 7. Täyskaarron jälkeen, M-kirjaimessa piti olla keskikäynti. Ja mä unohdin sen. Jatkoin kohdan muina miehinä ravissa ja saatiin radan huonoin piste, kolmonen. Rata jatkettiin hyvin loppuun, viimeisistä pysähdyksistä saatiin kuitenkin kommentit "kevyemmät avut, liikkuu pysähdyksessä" ja "pysähdy huolellisesti" (:D).

  Yhteispisteet oli 105 ja prosenteiksi muutettuna 58.333 %. Tulokseen oon ihan tyytyväinen, tavoitteena oli saada yli 50 % tulos ja se saavutettiin. Seuraavissa kisoissa sitten tavoitteeksi saada 60 %, nytkään ei jääty kauaksi siitä ja muutamaa pikkujuttua hiomalla se on varmasti mahdollista saada. Kymmenen lähtijän luokassa sijoituin lopulta viidenneksi. Ei yhtään huono!

  Alla olevalta videoltakin näkee, kuinka Viivi on jännittyneen oloinen ja sitä korjatessani tuli radasta hieman "hätäinen". Päästiin kuitenkin tavoitteeseen, ainakin melkein... :D Ratavideolta näkee tosiaan kaiken oleellisen, katsokaa se kun mun selitykset on aina vähän sekavia.



8 kommenttia:

  1. Ei sulla menny sentään niin huonosti kuin miulla ekoissa koulokisoissa.. unohdin radan muutamaan otteeseen jännitystäni ja hylky siitä tuli D: ihan hyvinhän teillä näytti menevän (^:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) aina kaikki ei onnistu niinkuin on etukäteen suunniteltu :D

      Poista
  2. Hyvin se meni, oli kuitenkin vasta sun ekat kisat. Nyt vaan harjoituksia&itseluottamusta lisää ��. Ja jätä liika jännitys maneesin ulkopuolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ekoissa kisoissa varmasti jännittää normaalia enemmän. Nyt ei muuta kun harjoituksia lisää niin seuraavissa kisoissa saadaan se 60% :)!

      Poista
  3. Milloin teillä on seuraavat kisat? :) tsemppiä niihin, aina ekalla kerralla jännittää normaalia enemmän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko marraskuussa tai sitten vasta ensi vuoden puolella. Mutta olettaisin että marraskuussa :)

      Poista
  4. Nuo aamumaisema kuvat ovat todella upeita!

    VastaaPoista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)