lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kädet ylös

Istunta. Ikuisuusongelma. Ei ikinä täysin hyvä.

Perjantaiaamuna pyöräilin yhdeksän maissa tallille, sillä olin sopinut ratsastavani maanantain vuokrauksen nyt perjantaina. Viivi odotti minua vielä sisällä, joten hain heti sen harjat ja aloitin harjaamaan sitä puhtaaksi. Maneesille lähdettiin vähän ennen kymmentä, kun Janina saapui meitä kuvaamaan.


Tässä on lähtötilanne. Kädet kauniisti satulan etukaaren tasolla.

Teimme keskiviikkona ratsastustunnilla yllättävän vaikeaa tehtävää. Tai no, minulle se oli vaikea :D En ole koskaan ajatellut, että pidän oikeasti käsiä tosi alhaalla. Tunnilla sain jatkuvasti huomautuksia "Nosta kädet ylös", "Kanna kädet", "Sisäkäsi ylemmäs".... Käy melkein opettajaa sääliksi kun en osaa sisäistää tätä asiaa. Tai siis kyllä mä ymmärsin heti, mitä pyydettiin mutta asian korjaaminen olikin vähän vaikeampaa. Ne kädet kun tuppasi valumaan ihan itsestään!

Päätin perjantaina, että nyt harjoitellaan käsien kantamista. No, miten meni? En kommentoi... Janina huomautti mulle vähän väliä käsistä. Onhan se hyvä että vuokrauksissakin on joku kertomassa ja huomauttamassa virheistä, mutta on masentavaa kun en osaa! Meinasin vähän masentua, ennenkun päätin että nyt ne kädet ylös ja pysyköön siellä. Voisin sanoa edistystä tapahtuneen, sillä muistin kantaa käsiä ehkä kolme kierrosta peräkkäin ;).

Kädet jo vähän ylempänä, hyvä minä!

Seuraavaksi ehkä harjoitellaan katseen nostamista.....
Perjantaina ei tosiaan tehty mitään ihmeellistä, pelkästään käsiin keskittyminen tuntui välillä aivan tähtitieteeltä ja ydinfysiikalta. Huoh. Yritin parhaani mukaan olla kärsivällinen ja pyiriä ympyrällä niin kauan, että joku onnistuisi. Heti kun muistin kantaa kädet, ohjasotteistani tuli herkempiä ja Viivi myötäsi paremmin. Pikkuhiljaa alkoi löytyä sitä oikeaa rehellistä peräänantoa, Viivi alkoi tehdä oikeasti töitä.

Istuin harjoitusravissa ja yritin tehdä samaa kuin keskiviikkona tunnilla. Heitin sisäohjan melkein kokonaan pois, yritin vain asettaa sillä. Ulko-ohjan pidin tuntumalla ja tein jatkuvasti pieniä puolipidätteitä jotta saisin Viivin ravaamaan rauhallisemmin. Ensin tuntui ettei mikään onnistu, mutta muutamien kierrosten jälkeen Viba alkoi keskittyä paremmin ja myötäsi kunnolla. Kun sain hevosessa aikaan haluamani reaktion, eli myötäämisen, keräsin sisäohjaa vähän paremmin tuntumalle ja yritin edelleen pitää sisäkäden kevyenä.

Kädet alhaalla, taas. Mutta ainakin osasin myödätä sisäohjasta :D

Hei me osataan!
Viivi alkoi tuntua ravissa molempiin suuntiin tosi kivalta, joten päätin antaa sile (lue: itselleni) pienen hengähdystauon ennen laukkatehtäviä. Kävelytauon jälkeen ravasin pari kierrosta ympyrällä ja nostin laukan. Viivi tuntui alusta asti tosi kivalta, kerrankin se kuunteli minua eikä laukannut täysillä kuin päätön kana. Laukassa sain tehdä eniten töitä, mutta siinä kyllä onnistuttiin parhaiten. Ehkä ne kädet valui liian lähelle satulaa, mutta Viivi oli kuuliainen ja reipas. Kivaa vaihtelua mennä välillä Viivillä. Sen kanssa voi tehdä mitä vaan ja harjoitella koska sitä ei haittaa vaikka tekisin virheitä. Maailman paras opetusmestari!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)