lauantai 2. syyskuuta 2017

Hetkeksi sut takaisin saan

Keskiviikkona tuntilistassa nimeni kohdalla luki Cuma. Vaikka kuinka luin listaa monta kertaa, ei ratsun nimi muuttunut. En oikein tiennyt, miten hevoseen piti suhtautua. Sisäisesti hypin riemusta, jännitys kipristi vatsassa ja naamani vääntyi hämmästyneelle ilmeelle. Ihanko oikeasti Cuma?

kesä 2016
Miksi hämmästyin hevosvalinnasta? Minähän olen odottanut ties kuinka monta kuukautta, että pääsen jatkamaan treenejä Cuman kanssa. Alunperin niin pitikin käydä, mutta kaikki ei aina ole minun päätettävissäni. Tallikaveri otti Cuman ylläpitoon ja tämä tarkoittaa sitä, että Cuma saa jatkaa elämäänsä toisen ratsastajan kanssa. Ensin harmitti ihan hirveästi, tuntui, että kaikki Cuman kanssa tekemäni työ valuu hukkaan. Enää ei harmita ollenkaan, vaan luulen että näin on parasta Cuman kannalta.
Joka tapauksessa hevosvalintaa enempää kyseenalaistamatta marssin Cuman karsinalle, jossa vastassa oli kaksi innokasta rautiasta. Cuman hoitaminen oli "hieman" hankalaa, kun sekä C että Alli pyörivät koko ajan ympäri karsinaa, eikä Cuman kiinni sitomisesta ollut apua. Allikin oli koko ajan tiellä ja sitä sai töniä kauemmaksi. Tuon kaksikon kanssa pitäisi olla silmät selässäkin, toisen puoleen kun kääntyy niin toinen on saman tien kiinni poninhännässä tai kumisaappaan varressa... :D Cuman ylläpitäjän avulla sain kuin sainkin Cumalle varusteet päälle ja pääsin lähtemään maneesille.

kesä 2016
Odotin, että allani olisi räjähdysherkkä hevonen, joka haluaisi heti maneesille päästyämme kääntyä takaisin talliin varsansa luo. Ylläpitäjä varoitteli, että Cuma on muutaman kerran keksinyt nousta takajaloilleenkin. Mitään odotuksia ei ollut, kaiken muun lisäksi ajattelin Cuman olevan todella jäykkä ja että se olisi unohtanut mammalomansa aikana kaikki saamansa opit. C häsläsi häsläämistään niin kauan, kunnes pääsin nousemaan sen selkään. Satulassa istuessani allani seisoi rauhallinen hevonen, jolla ei ollut kiire mihinkään. C venytti käynnissä kaulaa alas ja ensimmäisistä raviaskeleista alkaen se oli minun hallinnassani. Vasempaan kierrokseen Cuma oli edelleen vino ja heitti takaosaansa uran sisäpuolelle. Sama vanha Cuma siis! Minä vain hymyilin Cuman selässä. Sen laukka oli yhtä kamala istua kuin aina ennenkin, se nauratti, toi mieleen viime kesän.

Myönnän jännittäneeni Cuman selkään nousemista. Olihan edellisestä kerrasta aikaa ainakin puoli vuotta. Selässä istuessani tuli tuttu tunne, ihan kuin olisin istunut siellä viimeksi edellisenä päivänä. Tuntui turvalliselta. Emme tehneet ratsastustunnilla mitään ihmeellistä; siirtymisiä, väistöjä ja takaosakäännöksiä. Pelkäsin turhaan, että Cuma olisi unohtanut kaiken. Päinvastoin, se teki hirmu nättejä väistöjä ja siirtymisiä. Kaiken kaikkiaan Cumasta jäi todella hyvä fiilis - nousisin selkään toistekin jos sellainen tilaisuus sattuisi eteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)