torstai 11. tammikuuta 2018

Kohti täsmällisempiä apuja

Muutama postaus takaperin kerroin siitä, kuinka Viivi ei enää tarjoa minulle riittävästi haastetta. Tämän joulukuisen tekstin jälkeen toivoin ratsastavani Viivillä mahdollisimman vähän ja niin siinä sitten kävi, että joulukuu hurahti ohitseni, enkä noussut Viivin selkään kertaakaan koko kuussa. Vuosi alkoi kuitenkin mitä parhaimmissa merkeissä, kun jo tammikuun ensimmäisenä päivänä nousin tutun ja turvallisen Viivin selkään. Lyhyen tauon jälkeen sen selkään oli paljon miellekkäämpää nousta, eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun huomaan saman ilmiön. Kun saan muutaman viikon keskittyä täysillä Cumaan ja sen kanssa treenaamiseen niin itsenäisesti kuin valvovan silmän alla ratsastustunneillakin, tuntuu Viivillä ratsastaminen paremmalta kuin koskaan aikaisemmin.

Kolme ensimmäistä kuvaa on otettu 1.1., viimeinen 8.1.

Tämän viikon maanantaina 8.1. nousin jälleen Viivin selkään. Olisin halunnut Cuman, mutta tallin omistajan kanssa mietittyämme tulimme siihen tulokseen, että Cuma voi saada vapaapäivän ja Viivi tarvitsee kunnon liikuntaa, ettei se pelleile seuraavan päivän ratsastustunnilla. Näinpä suunnittelemani kevyt ratsastus vaihtuikin kunnon koulutreeniin.
Viivi oli todella hyvä jo vuoden ensimmäisissä treeneissä, mutta tämän viikon maanantai yllätti minut totaalisesti Viivin tuntuessa vielä edellisviikkoakin miellyttävämmältä ratsastaa. Maneesissa oli pitkästä aikaa useampikin ratsukko paikalla, eikä suunnittelemani keskiympyrällä ratsastus onnistunut. Päätin ratsastaa alkukäynneissä suunnittelemaani tehtävää kuitenkin päädyssä ympyrällä alkuverryttelyiden jälkeen.

Verryttelyissä Viivi oli ihan ok. Olen nyt nämä kaksi kertaa ratsastanut sillä pitkällä ohjalla käyntiä ja ravia alkuun, ennen kuin olen kerännyt pikku hiljaa ohjia lyhyemmiksi. Ratsastin ympyröitä ja voltteja ja taivuttelin Viiviä tasaisesti kumpaankin suuntaan pitkällä ohjalla. Hieman ohjia lyhennettyäni siirryin tekemään siirtymisiä ravin sisällä, ensin hieman pohkeesta eteen ja sitten pidätteestä takaisin ihan pieneen raviin. Tarkoitukseni oli saada Viivi kuuntelemaan sekä eteenpäin vieviä että pidättäviä apuja kunnolla. Viivi olikin yhteistyöhaluisella tuulella ja heti alusta asti toimi juuri niin kuin halusinkin. Viivin kanssa on oikeastaan aina helppo tehdä töitä, vaikka se ei aina reagoi apuihin alusta asti. Se osaa luistaa työnteosta, jos ratsastaja ei ole tarkkana vaatimassa asioita. Minä annan liian usein periksi, jolloin lopputuloksena on hevonen, joka ei reagoi ensimmäiseen saati välttämättä vielä toiseenkaan pidätteeseen tai pohkeen puristukseen.

6/2016. Viivi liikkuu hyvin, mutta omassa istunnassa on monta asiaa pielessä (syytän estesatulaa, joka ei yksinkertaisesti soveltunut kouluratsastukseen)

Verryttelyiden jälkeen oli aika siirtyä päivän varsinaisen tehtävän pariin. Ratsastin pääty-ympyrällä niin, että tein lyhyen sivun keskellä ravista pysähdyksen ja peruutuksen, josta suoraan laukannoston. Laukkasin puolikkaan ympyrän ja siirsin Viivin maneesin keskipisteessä laukasta käyntiin. Muutaman käyntiaskeleen jälkeen siirryttiin takaisin raviin ja jatkettiin uudestaan pysähdykseen. Yhdelle ympyrälle mahtui siis hurjasti tekemistä; mentiin eteenpäin ja taaksepäin, piti pyytää eteen ja koota. Viivi tekee käytännössä kaiken, mitä siltä pyydetään, joten seuraava tehtävä olikin antaa täsmällisiä apuja. Heti, jos en itse ollut tarkkana ei Viivikään tehnyt niin kuin olisin halunnut. Tässä vaiheessa piti muistuttaa itseäni siitä, ettei Viivi osaa (vieläkään) lukea ajatuksiani, vaan minun pitää selkeästi kertoa sille mitä haluan sen tekevän.

Hyvä ettei leukani loksahtanut sijoiltaan, kun ensimmäisessä laukasta käyntiin siirtymisessä ei ollut yhtään raviaskelta ja Viivi siirtyi siirtymistä valmistelemasta puolipidätteestä käyntiin. Se oli siis oikeasti avuilla. Onnistumisen fiilis tuntui mahtavalta, kun olin varautunut tekemään kymmenen toistoa ennen onnistunutta siirtymistä ja sitten heti ensimmäisellä kerralla osaan ratsastaa ja Viivi toimii hyvin. Viivi kuitenkin keräsi kierroksia siirtymisistä sen verran, että laukatessani myöhemmin kaviouraa pitkin Viivi jäi pomppimaan paikalleen kaarteissa ja muita hevosia ohittaessa. Sitä se on tehnyt aina, enkä tälläkään kertaa harmistunut vaan pyysin reippaasti pohkeesta eteen.

Kaiken kaikkiaan treenistä jäi erittäin hyvä fiilis. :)

8/2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)