lauantai 24. helmikuuta 2018

Uusia tuttavuuksia

Perjantain tallipäivä oli siitä erikoinen, ettei minulla ollut tallille saapuessani pienintäkään aavistusta siitä, minkä ratsun selkään tallinomistaja minut tällä kertaa laittaisi. Ehdin jo käydä kaikki kauhuskenaariot läpi vaikka luotankin siihen, että omistaja osaa valita minulle hevosen, jonka kanssa pärjään. Näinhän siinä tälläkin kertaa kävi, että ratsuvalinta oli mieluinen ja jollain tapaa myös arvattavissa oleva.

Ratsukseni sain siis tänä vuonna 20-vuotiaaksi kääntyvän pienen puoliveriorin Tangon (joka muuten on Allin ja Cuman tänä vuonna syntyvän varsan isä). Olen ratsastanut Tangolla viime vuoden aikana tunneilla jonkun verran ja syksyn aikana itsenäisesti kahdesti. Tango ei kuitenkaan ole minulle ratsuna erityisen tuttu. Niinä muutamina kertoina, kun olen sillä ratsastanut, olen pitänyt orista todella paljon ja tykännyt siitä, miten erilainen se on kaikkiin muihin ratsastamiini hevosiin verrattuna.

Tällä kertaa kuvituskuvien osalta täytyy tyytä puhelimella otettuihin kuviin, jotka lisäsin tallilta myös instagramin storyyn. Ehkäpä sunnuntaina saan jonkun tallille kuvaamaan niin minulla on jakaa Tangosta kunnollisia kuvia. :)

Hoitaessa Tango oli perjantainakin aika sählä ja ehdin jo ajatella, ettei ratsastuksestakaan tule yhtään mitään. Vaan toisin kävi, Tango olikin todella mukava selkään noustuani eikä enää pelleillyt yhtään. Olin talutellut Tangoa maneesissa jo jonkun aikaa ennen selkään nousemista, joten selästä käsin en enää kävellyt kovin pitkään. Tangolla on tapana vängätä alkuun asetusta ja taivutusta vastaan, joten tsekkasin vain molempiin suuntiin, että asetus ja taivutus menevät läpi ja siirryin sitten raviin.

Ravissa huomasin sen, että minun pitää olla käsistäni vielä kevyempi kuin Cuman kanssa täytyy olla. Tango kulkee luonnostaan "nipussa" ja se pitäisi ratsastaa vähän pidemmäksi, jotta se alkaisi liikkue kunnolla selän läpi. Jos pidin kädellä yhtään vastaan, Tango nosti heti päänsä ylös. Kun taas osasin pitää käteni kevyenä ja ratsastaa Tangoa pelkällä jalalla ja istunnalla, se liikkui jo parinkymmenen minuutin jälkeen hyvässä muodossa ja alkoi hyväksymään pieniä ohjasotteitani.

Koko ratsastuskerta meni vähän Tangoon tutustuessa ja sopivia nappuloita hakiessa, enkä pyytänyt orilta mitään ihmeellistä. Vaikka Tango suorittaa vaativankin tason liikkeitä, koin parhaaksi tehdä sen kanssa ihan perusjuttuja. Harjoittelimme ravissa ja laukassa avotaivutuksia sekä siirtymisiä laukasta käyntiin ja ravista pysähdykseen. Pitkästä aikaa tuli ihan kouluratsastajafiilis, kun päätin harjoitella ravipysähdyksiä kääntämällä Tangon keskihalkaisijalle ja tekemällä samanlaisia tervehdyksiä kuin kouluradallakin! Pakkasen takia otin myös vähän rennommin ja vauhdikkaampien tehtävien välissä teimme myös käynnissä pohkeenväistöjä. Oikealle Tango oli väistöissä paljon tasaisempi, mutta vasempaan en itse saanut siihen samanlaista otetta kuin toiseen kierrokseen ja näin ollen Tango punki vähän vastaan.

Loppukäynneissä Tango päätti viihdyttää itseään syömällä riimunnarua ja tuuppimalla minua selkään. Vissiin käveltiin liian hitaasti?
Lopuksi päätin vielä kokeilla lävistäjille keskiravia ja voi, miten Tango tuntui ihan lentävän! Onhan sillä hieman erilaiset askellajit kuin Viivillä tai Cumalla... Kaiken kaikkiaan minulle jäi Tangosta erittäin hyvä fiilis erityisesti ratsastuksen osalta. Itselleni jäi sellainen olo, että haluan ratsastaa Tangolla lisää ja oppia oikeasti ratsastamaan sillä.

Ensimmäistä kertaa minua ei harmita se, että Cuma on jäämässä mammalomalle enkä tule todennäköisesti ratsastamaan sillä enää moneen kuukauteen. Tallinomistaja nimittäin kaavaili, että voisin alkaa ratsastaa Tangolla Cuman sijasta - orilla kun ei tällä hetkellä ole vuokraajaa. Uskon, että Tangolla on paljon annettavaa minulle ja vaikka se on hurjan erilainen kuin vaikkapa Cuma, auttaa Tangolla ratsastaminen minua eteenpäin myös Cuman suhteen. Olen uusista hevoskuvioista hurjan innoissani enkä malta odottaa, mihin suuntaan ne minua vievät!

Oletteko te löytäneet uusia hevostuttavuuksia lähiaikoina?

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut blogiasi syksystä asti, mutta vasta nyt tajusin, millä tallilla oikein käyt. Aloitin itse aikoinaan ratsastuksen samaisessa paikassa, siirryin muualle ehkä vuosi sen jälkeen, kun Tango & co syntyivät. Luce oli ensimmäinen hoitoponini ja ehdottomasti yksi elämäni hevosista. Oli ihanaa lukea juttuja sen vanhoista päivistä ja vielä ihanampaa nähdä siitä kuvia pörröisenä setäponina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh mikä yhteensattuma! Ihanaa kuulla, että Luce on aikanaan ollut muillekin kuin minulle se "elämän hevonen".
      Muistaakseni kaudella 2009/10 silloinen opettajani kertoi nuorempana kilpailleensa Lucella esteratsastuksessa. Kymmenvuotiaalle se oli aika jännittävää tajuta, että sama poni jolla ratsastan, on opastanut paljon itseäni vanhempiakin ratsastuksen saloihin!

      Poista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)