keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Ratsastusharrastus risteyskohdassa

Muutaman viime viikon aikana olen pysähtynyt pohtimaan hevosharrastustani. Olen miettinyt ja asettanut itselleni tavoitteita ja sitten purkanut nämä tavoitteet. Olen päättänyt valmentautua kesän aikana, haluaisin myös startata muutamissa kilpailuissa. Vai haluanko sittenkään? En oikein tiedä itsekään, mitä tällä hetkellä haluan.

Hevosharrastuksen lopettaminen edes väliaikaisesti ei ole vaihtoehto. Tallilla viihdyn paremmin kuin missään muualla, enkä pysty olemaan tallilta poissa viikkoa kauempaa. Nyt vain tuntuu siltä, ettei nykyinen harrastustapani tarjoa minulle kaikkea sitä, mitä tahdon. Jotain pitäisi muuttaa, ratsastusharrastukseni on päätynyt johonkin risteyskohtaan ja nyt pitäisi päättää, mitä tietä jatkan eteenpäin. Se on täysin selvää, että tästä risteyksestä on ennen pitkää käännyttävä johonkin suuntaan.


Miksi tähän tilanteeseen sitten on päädytty?

Päällimmäisenä ajatuksena mieleen tulee se, että koko talven olen ollut epävarma hevosten suhteen. Yhteenkään ei uskalla kiintyä, kun ei tiedä kauanko yhteistyö kestää ja mitä kaikkea hevosen kanssa pääsee tekemään. Olen liian monta kertaa huomannut, että haaveilu päättyy aina kivuliaaseen putoamiseen takaisin siihen todellisuuteen, etteivät ne haaveet toteudu.

On yllättävän hankalaa ratsastaa hevosta ja samalla yrittää olla kiintymättä siihen. On hirveää tehdä töitä hevosen luottamuksen saavuttamiseksi ja yhteistyön parantamiseksi vain huomatakseen, miten seuraavassa hetkessä kaikki tehty työ valuu hukkaan, kun hevonen ei enää olekaan käytettävissäni.


Mitä sitten pitäisi tehdä?

Minä tiedän ratkaisun ongelmaan, mutta samalla tiedostan myös sen, että hyvin todennäköisesti ratkaisu ei tule olemaan niin yksinkertainen kuin kuvittelen sen olevan. Todennäköisesti joudun päätymään johonkin toiseen ratkaisuun, kun valitsemalleni polulle tuleekin este jota en pysty ylittämään.

Minä haluaisin hevosen, jonka kanssa ei tarvitsisi olla koko ajan varpaillaan sen suhteen, että kaikki loppuisi ennen aikojaan. Haluaisin harrastaa hevosen kanssa, johon uskallan kiintyä ja jonka kanssa voin tehdä asioita ilman jatkuvaa luopumisen pelkoa. Minulle on aivan sama, olisiko tämä hevonen vuokra-, ylläpito- vai oma hevonen, kunhan sen kanssa olisi mahdollisuus harrastaa pitkään ja luoda pidemmällä tähtäimellä tavoitteita.

Olen tällä hetkellä kyllästynyt ratsastamaan ratsastuskoulun hevosilla siksi, koska niiden kanssa harrastamiseen liittyy aina niin monta muuttujaa. On muita vuokraajia, ratsastustunteja, valmennuksia ja niin edelleen. Minusta olisi ihanaa sopia päivät X, Y ja Z jolloin tulisin ratsastamaan hevosella Ö eikä niin, että sovin maanantaina loppuviikon ratsastukset sillä ajatuksella että "menen hevosella joka sattuu olemaan vapaana" kuten tällä hetkellä teen. Tätä tilannetta kestää toivottavasti enää muutaman kuukauden ajan ja sitten saan taas jatkaa treenejä Cuman kanssa. Jos sen kanssa treenit eivät jatku, en tiedä mitä teen. Siihen mennessä yritän keksiä suunnitelma B:n.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä, varmasti sopiva ratkaisu löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, enköhän mä jotain keksi ennen pitkää. :)

      Poista

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)