torstai 3. toukokuuta 2018

Vähemmän onnistunut kouluvalmennus

kuvat c. Jenna Vahviala

Viime viikon lauantaina suuntasin pitkästä aikaa kouluvalmennukseen. Odotukset olivat keskiviikon hyvin menneen ratsastustunnin jälkeen erittäin korkealla. Viivi ei kuitenkaan ollut niin hyvä ratsastaa kuin oletin ja siitäkös vasta hämmennys syntyi.

 Heti ensimmäisistä raviaskeleista alkaen ratsastin aivan liian pitkällä ohjalla ja annoin Viivin kipittää pois altani. Kun opettaja sitten pyysi rauhoittamaan tahtia, fiksuna ihmisenä aloin sitten nyppimään ohjia ja jäin edelleen keventämään Viivin ravin nopeassa tahdissa. Järkevämpi ja toimivampi tapa olisi ollut ratsastaa Viivi hitaaksi ja tahdikkaaksi istunnalla, ei ohjista nyppimällä. Jälkeenpäin videoita katsottuani ratsastan paljon siistimmin kuin itse kuvittelin, mutta silti huomaan ratsastavani liikaa kädellä ja liian vähän istunnalla ja jalalla. Kädet ja liika kädellä ratsastaminen on aina ollut suurin ongelmani ratsastaessa ja lauantaina ongelma tuntui korostuvan vielä normaaliakin enemmän.



Askellajien tahtia ja tahdittomuutta korjattiin pitkin valmennusta. Ne hetket, kun Viivi malttoi olla juoksematta pois alta, se tuntui oikein näppärältä. Suurimman osan ajasta se kuitenkin juoksi menemään eikä reagoinut kaikkiin apuihini. Viivillä oli kiire ja se oli jännittynyt, ei tuntunut yhtään normaalilta itseltään. Minulla itsellä meni siinä vähän pasmat sekaisin, kun alla ei ollutkaan se normaalin tuntuinen Viivi.

Laukassa Viivi ei tuntunut yhtään omalta itseltään: se ei reagoinut ulkopohkeeseen ollenkaan ja kaahasi ympyrällä tahdittomana. Tästä hämmentyneenä aloinkin ratsastaa entistä huonommin, aloin kääntämään Viiviä pelkällä sisäohjalla ja muutaman kerran ärähdinkin Viiville, että nyt riittää pelleily. Turhaan, eihän se minun ärähdyksiäni ymmärrä. Ohjeeksi sain olla lähtemättä mukaan Viivin jännittämiseen. "Hengitä syvään ja rauhoitu", totesi opettaja.




Valmennuksen ollessa puolivälissä Viivi oli jo yltä päältä hikinen taisteltuaan apujani vastaan ja juostuaan miten sattuu. Sitten, kun Viivi alkoi väsyä, se alkoi reagoida apuihin paremmin ja hakeutui peräänantoon. Väsyttyään Viivi kuitenkin jatkoi nopeassa tahdissa juoksemista, se ei oikein malttanut astua askeleita kunnolla vaan oli ikään kuin koko ajan ilmassa.

Lopputunnista tehdyt pohkeenväistöt ja vastalaukannostot onnistuivat mielestäni oikein hyvin, vaikka muutaman kerran valmistelin noston huonosti ja Viivi nosti myötälaukan. Väistöt kuitenkin sujuivat Viiviltä sen omaan Viivimäiseen tapaan ja selässä alkoikin vähitellen tuntua siltä, että alla on se tuttu ja turvallinen Viivi. Loppuverryttelyssä Viivi tuntui olevan aivan poikki ja vielä seuraavana päivänäkin se vaikutti väsyneeltä, kun menin sitä kevyesti liikuttamaan. Viiville tarvitsisi nyt vain kerätä lisää voimaa ja oppia keskittämään sen energia työntekoon eikä sen vastusteluun.

Kokonaisuudessaan valmennus ei ollut odotusten täyttymys, emmekä missään tapauksesa Viivin kanssa suorittaneet tehtäviä omalla tasollamme. Toisaalta taas on helpottavaa, että nämä huonot päivät sattuvat valmennuksiin, joissa ongelmia voidaan helposti korjata. Ehkäpä minäkin olen ensi kerralla hieman viisaampi ja osaan ratsastaa paremmin, vaikka Viivi ei alusta asti tuntuisikaan omalta itseltään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Cuma ja Viivi eivät ole omiani, vaan ratsastuskoulun hevosia. :)